Pejacon Asbesti

"Nykyään päivät ovat normaalin mittaisia. Aikaa jää vielä työmailla käynteihinkin, vaikka liikevaihto on kasvanut melkoisesti."

Petri Säämänen

Näitä haasteita taklasimme

Laskuttaminen
Tuntikirjaukset
Tuottamaton toimistotyö

Pääkaupunkiseudulla toimiva Pejacon Asbesti Oy on asbestipurkuihin ja taloteknisiin purku-urakoihin erikoistunut rakennusalan yritys.

”Teemme kaiken purkutyön pääasiassa itse ja käytämme ulkopuolisia alihankkijoita tarpeen mukaan”, toimitusjohtaja Petri Säämänen kertoo.

Adminetin avulla toimistotöistä selvitään omin voimin normaalin työajan puitteissa.

Liikevaihto kasvoi ja toimitusjohtajan päivät saatiin normaalin mittaisiksi

Tarve nykyaikaiselle toiminnanohjausjärjestelmälle tiedostettiin Pejacon Asbestissa, kun työpäivät alkoivat jatkuvasti venyä liian pitkiksi:

”Konttoritöitä alkoi olla niin paljon, että illat menivät toimistolla. Suunnittelimme sihteerin palkkaamista, kun saimme vinkin Adminetistä. Kun otimme Adminetin käyttöön, sihteeriä ei tarvinnut palkata ja nykyään päivät ovat normaalin mittaisia. Aikaa jää vielä työmailla käynteihinkin, vaikka tänä aikana liikevaihto on kasvanut melkoisesti.”

Papereista siirryttiin digitaaliseen maailmaan

Adminet on ollut yrityksessä käytössä reilun vuoden. Käyttöönotto sujui hyvin ja yrityksessä otettiin myös kaksi lähikoulutuspäivää sujuvan käyttöönoton varmistamiseksi:

”Adminetillä on päästy eroon paperisista tuntikorteista, sillä kaikki työntekijämme täyttävät tuntinsa nykyään sähköisesti. Samoin kaikki laskutus tapahtuu sähköisessä muodossa. Rakennusmiehet täyttävät tiedot Adminettiin itse joko työmaalta käsin älypuhelimella tai kotikoneelta. Heinäkuun alussa voimaan tuleva tiedonantovelvollisuuden raportointi hoidetaan Adminetillä. Raportti muodostetaan Adminetin tapaan automaattisesti.”