Putkiasennusliike Lämpölukko

"Adminet antaa mahdollisuuden pelata sillä tavalla, että työmaa rahoittaa itse itsensä. Se on aivan uskomaton muutos, että saamme työmaat niin sanotusti etupainotteisiksi."

Antti Sieppi & Pentti Sieppi

Näitä haasteita taklasimme

Taloushallinto

Putkiasennusliike Lämpölukko Ky on palvellut asiakkaitaan vakaalla ammattitaidolla jo yli 30 vuoden ajan. Lämpölukko tekee pääasiassa LVI-saneerauksia yritysasiakkaille, taloyhtiöille ja rakennusliikkeille. Suurin osa yrityksen töistä on keskittynyt Rovaniemelle, mutta työmaita on aina Ivalossa ja Saariselällä asti. Yritys sai Adminetistä korvaajan kahdelle eläköityneelle toimistotyöntekijälle.

Adminet otettiin käyttöön helmikuussa 2014 ja samalla palkanlaskennan ja kirjanpidon asiantuntijatyö ulkoistettiin Admicomille.

LVI-alan ohjelmisto toi nopeutta ja helppoutta työntekoon

Putkiasennusliike Lämpölukko Ky:llä toimintatapojen muutos tuli ajankohtaiseksi, kun toimiston ja taloushallinnon työntekijät alkoivat lähestyä eläkeikää ja omat työpäivät venyivät 10–12 tunnin pituisiksi.

”Erityisen hienoa oli, että kaikki näkivät muutoksen meidän edun mukaisena. Nekin, jotka olivat aiemmin vastanneet toimiston ja taloushallinnon rutiineista, jotka Adminet nykyään hoitaa. He näkivät, että kaikki tapahtuu sentilleen niin kuin pitääkin ja vielä kädenkäänteessä”, toimitusjohtaja Pentti Sieppi toteaa.

”Vanha toiminta perustui paperinpyörittelyyn ja massoitteluun, muutoksella halusimme tuoreempaa ilmettä”, työnjohtajana toimiva Antti Sieppi kertoo.

Työmaiden rahaliikenne etupainotteiseksi

Yrityksen toimintojen seuranta on muuttunut Adminetin myötä reaaliaikaiseksi:

”Kuukausi on pitkä aika yrittämisessä ja kun tieto tulee sillä tavalla jälkeenpäin, se on jo vähän myöhässä. Nykyään tiedämme viikon tarkkuudella tulevat asiat ja pystymme seuraamaan vaikka päivittäin, missä mennään. Minusta on olennaista, että pystymme koko ajan seuraamaan paljonko olemme saaneet työmaasta rahaa ja paljonko rahaa on kiinni. Tieto avaa silmät ja opettaa tekemään maksuliikenteen sopivammaksi. Adminet antaa mahdollisuuden pelata sillä tavalla, että työmaa rahoittaa itse itsensä, eikä yrityksen rahoitusta tarvita. Se on aivan uskomaton muutos, että saamme työmaat niin sanotusti etupainotteisiksi.”

Nyt voidaan keskittyä olennaiseen

Automatisoidut rutiinit ja reaaliaikainen seuranta ovat helpottaneet kokonaispaletin hallintaa. Tämä säästää aikaa oikeisiin töihin:

”Tietynlainen toimistohulina on jäänyt pois, kun kaikki näkevät, mitä milloinkin tapahtuu. Ennakkotilaukset, laskutukset, laskujen hyväksymiset ja muut hoituvat sivutyönä lähes huomaamatta. Se antaa päivälle työrauhan ja aikaa keskittyä olennaiseen. Nyt jaksaa jatkaa päivittäistä rutiinia eteenpäin, kun ei tarvitse istua työpäivän jälkeen montaa tuntia paperihommissa. Yrittäjällekin on tullut työaika ja Adminet on antanut siihen mahdollisuuden.”