Vieskan Sähköpalvelu
"Milloin tahansa aukaisen ohjelman, kaikki talouden tunnusluvut ovat aina silmien alla ja näen heti yrityksen tilanteen. Tykkään myös siitä, että Adminetistä saa käden käänteessä raportteja joka lähtöön."
"Nyt hoidamme toimistohommat alle puolessa tunnissa. Tulemme aamulla seitsemältä toimistolle ja puoli kahdeksan aikaan olemme jo työmaalla. Meille tärkein on helppo ja nopea laskutussysteemi."
Esa Saaranen
Sähkö-Systema Oy on vuonna 2011 Lappeenrantaan perustettu sähköasennuspalveluita tarjoava yritys. Parin toimintavuoden aikana on palkattu kaksi ulkopuolista työntekijää ja kasvua tavoitellaan myös jatkossa.
Adminet otettiin Sähkö-Systemassa käyttöön heti yrityksen perustamisen yhteydessä. Valinnan taustalla vaikutti tarve vapauttaa yrittäjien aika työmaille.
Kahden miehen voimin kasvuun ponnistanut Sähkö-Systema vapautti yrittäjien ajan sähköasennuksiin ja varmisti toimivat työkalut toiminnan laajentuessa.
”Ohjelman valintakriteeri oli, ettemme halua viettää iltoja konttorilla. Nyt hoidamme toimistohommat alle puolessa tunnissa. Tulemme aamulla seitsemältä toimistolle ja puoli kahdeksan aikaan olemme jo työmaalla”, yrittäjä Esa Saaranen kertoo.
Adminetin merkittäviä etuja ovat yrittäjien mukaan etäkäyttömahdollisuus ja helppous. Yrittäjien mukaan Adminetin käyttöönotto oli helppo. Myös ohjelma itsessään on niin helppokäyttöinen, että sen käyttö on nopea oppia.
”Esimerkiksi Adminetin laskutus ei ole sähköpostia vaikeampi käyttää. Ja ainahan voi kysyä. Jos jotain kysyttävää tulee, tukipyyntöpalvelu toimii tosi hyvin. Saamme sieltä nopeasti apua jos tarvitsemme”, Petri Alatalo kiittelee.
Adminetin laskutusohjelma on oiva apu niin pienelle kuin suuremmallekin yritykselle. Työt ja tarvikkeet siirtyvät laskulle suoraan ja lasku lähtee hyväksynnän jälkeen automaattisesti. Laskut jäävät sähköiseen arkistoon.
”Oleellista pienelle yritykselle on, miten nopeasti laskun saa tehtyä. Adminetillä saadaan pidettyä yrityksen kilpailukyky ja kotona tulee kiitosta kun työpäivä ei veny. Jos käytössämme olisi aataminaikainen ohjelma, jäisimme vielä työpäivän jälkeen konttorille laskuttamaan. Adminetin laskutus on loistava apu parin miehen firmalle. Oma vapaa-aika on kallista, eikä sitä halua viettää toimistolla”, Petri toteaa.
”Pienen yrityksen tärkein homma on, että jokaiselle kaverille tulee riittävästi laskutettavia tunteja. Laskutettavien tuntien kertymiseen vaikuttaa moni tekijä, meille tärkein on helppo ja nopea laskutussysteemi. Jos jo tässä vaiheessa kerääntyisi paperivuoria pöydille odottamaan laskutusta, kasvuinto kuolisi saman tien, Esa kiittelee Adminetin paperittomuutta.