Pääkirjoitus: Ostamalla parempaa tulosta
Mikä on tulosta tekevien talotekniikka- ja rakennusalan yritysten menestyksen salaisuus?
Digitalisaatio on sana, joka on nykyään monen huulilla. Käytännössä se tarkoittaa tietotekniikan tuomien mahdollisuuksien hyödyntämistä omien toimintatapojen tehostamisessa ja uudistamisessa, eli sähköisiin ratkaisuihin siirtymistä.
Mitä mieltä Hiltin sähköisen kaupankäynnin ammattilainen on digitalisaatiosta ja sen vaikutuksista rakennusalaan?
Jos ajatellaan isossa kuvassa, mitä markkinoilla tapahtuu B2B-puolella, koko digitalisaatio on trendinä äärettömän voimakas ja kasvaa nopeasti. Sen rinnalle on tullut toinen vahvasti kasvava trendi digitalisuuden sisällä eli mobiilikäyttö. Digitalisaatio on isossa kuvassa sellainen asia, jota ei pysty enää jättämään hyödyntämättä. Joko hyppäät junaan tai et hyppää ja putoat kehityksen kyydistä.
Digitaalisuus itsessään pitää sisällään valtavasti asioita. Se tarjoaa yrityksille esimerkiksi erilaisia tapoja toimia asiakkaidensa kanssa, vaikka pilvipalvelujen tai mobiiliratkaisujen kautta. Jos pureskellaan digitalisaatiota sähköisen kaupankäynnin kannalta, sen merkitys kasvaa, koska kehittyvät hankintatavat voidaan aina linkata tehokkuuteen. Tuotteiden saatavuus helposti, nopeasti ja kustannustehokkaasti on sähköisen kaupankäynnin tärkein osuus koko digitalisaatiossa.
Henkilökohtaisesti näen, että digitalisaatio tarjoaa rakennusalalle täysin uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Esimerkiksi rakennusprojektin elinkaaren hallintaan tulee varmasti ihan erilaiset mahdollisuudet kuin tähän asti on nähty.
Palveluista puhuttaessa on paljon konsepteja, joiden toteuttaminen ei olisi aiemmin ollut kovin järkevää, mutta digitaalisten ratkaisujen kehittyessä ne pystytään jalkauttamaan tehokkaammin kentälle. Tällaisia ovat esimerkiksi konseptit, joissa tarvitaan mobiilia pääsyä mistä tahansa tai tarjotaan pilvipalveluita tietojen käsittelyyn ja tallentamiseen. Sekä meidän että asiakkaidemme kannalta esimerkiksi työmailla ankkurointiin liittyvät vetokokeet ja niiden sertifiointiprosessit on nykyään paljon helpompi käsitellä. Digitalisaatio antaa uusia liiketoimintamahdollisuuksia yhtä lailla toimittajille kuin asiakkaillekin.
Digitalisaatio tarjoaa yrityksille uusia tapoja olla yhteydessä ja palvella asiakasta. Se voi tarkoittaa esimerkiksi mobiilisovellusta, jolla asiakas voi saada yhteyden palvelun tuottajaan mahdollisimman nopeasti, milloin vaan ja missä vaan. Kaikissa tilanteissa siellä toisessa päässä ei enää tarvitse edes olla ihmistä, jotta asiakas saa apua.
Dialogin käyminen asiakkaan kanssa ei enää vaadi kahta ihmistä puhumaan toisilleen, vaan se voi tapahtua viestien välityksellä tai massoilta massoille, jolloin puhutaan jo sosiaalisesta mediasta. Nykyään pystytään kuuntelemaan asiakasta paremmin, reagoimaan nopeammin ja olemaan lähempänä asiakasta, vaikka siinä onkin teknologia välissä.
Koska kilpailu kiristyy koko ajan, ei rakennusalan yrityksillä oikeastaan ole enää muuta vaihtoehtoa, kuin hypätä mukaan digitalisaation tuomiin muutoksiin. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että aina kun olemme tuoneet markkinoille ratkaisun, joka helpottaa ja nopeuttaa asiakkaan elämää, se on joka kerta otettu positiivisesti vastaan.
On hyvä muistaa, että me kaikki käytämme paljon digitaalisia rajapintoja omassa elämässä, on se sitten kavereihin yhteydenpitoa somessa, laskujen maksamista kännykällä tai vahinkoilmoituksen tekoa netissä. Mikseivät rakennusalan ihmiset ihan yhtä lailla voisi käyttää sähköisiä palveluja työssään? Lähtisin voimakkaasti haastamaan mielikuvaa rakentamisen toimialasta vanhakantaisena. Käsitys varmasti on monella näin, mutta itse en koe että rakentamisen tai talotekniikan alat olisivat millään tavalla vanhakantaisia.
Samoin voin omasta kokemuksesta todeta, että esimerkiksi ikään liittyvät ennakkoluulot digitaalisten työkalujen käytössä voi heittää romukoppaan. Digitaalisilla työkaluilla ja loppukäyttäjän iällä ei ole mitään linkkiä toistensa välillä. Se on ihan meidän omaa olettamista ja ennakkoluuloa. Osaamisen ratkaisee halu kehittää itseä ja omaa liiketoimintaa.”
Juho-Matias Lähdeniemi
E-Business Manager
Hilti (Suomi) Oy