Katse palloon
Tämä vuosi on tuonut täysin yllättäen monen yrittäjän, työntekijän ja yksilön uudenlaisten haasteiden eteen. Rankimmistakin…
Mitä kuuluu -palstalla annetaan admicomilaisten kertoa työstään ja vapaa-ajastaan. Tällä kertaa vuorossa on palkka-asiantuntija Päivi Lämsä.
Asiakasyritysten palkanlaskenta. Teen myös uusien asiakkaiden palkanlaskentapalveluiden käyttöönottoja, joka sisältää mm. aloituspuhelun asiakkaan kanssa. Tarkoituksena on, että palkkojen siirto meille sujuu mahdollisimman jouhevasti.
Monipuolisuus, työpäivät ovat harvoin samanlaisia – aina löytyy uusia kysymyksiä, joihin pitää löytää vas-tauksia, sillä työelämä menee jatkuvasti eteenpäin. Sekä tietenkin meidän huippu palkkatiimimme!
Paperittomuus! En omista ainoatakaan mappia, vaan kaikki asiakirjat on mahdollista tallentaa Adminettiin.
Kuntosalilla rautaa nostaen, korona-aikana olen aloitellut myös juoksuharrastusta. Liikunnan vastapainona tulee pelattua myös Xboxilla ja katsottua paljon elokuvia, olen suuri kauhuelokuvien fani. Kuvassa näkyvä lemmikkimme ei hirveän usein huomiota vaadi.
Pessimisti ei pety.