Valitse kieli
15.2.2018
Useimmilla toimialoilla pyritään yhteen yleispätevään sopimusmalliin, jota kaikki käyttävät. Rakentamisessa on monen monta mallia ja…
Suomen johtava rakennusmaalausyritys uskoo, että toimialaa voidaan kehittää vain yhteistyöllä. Oman toimintansa kehittämisessä yritys luottaa…
Admicom Oyj listautui Nasdaq Helsinki Oy:n ylläpitämälle First North Finland -markkinapaikalle tavoitteenaan lisätä yhtiön tunnettuutta,…
KATRE eli kansallinen tulorekisteri tulee vaiheittain käyttöön 1.1.2019 alkaen. Tulorekisterin perustaminen on valtiovarainministeriön ja Verohallinnon…
Vahvaa kasvua tavoitteleva Johtorakennus halusi Adminetistä skaalautuvan järjestelmän kasvunsa tueksi ja kokonaisvaltaiset työkalut projektinjohtourakoiden hallintaan.
Eurooppalainen tietosuoja-asetus tiukentaa henkilötietojen käsittelyn edellytyksiä ja vahvistaa rekisteröityjen oikeuksia. Aiempaa laajempi velvollisuus huolehtia henkilötietojen…
Projektin hankintojen suunnitteleminen, toteuttaminen ja seuraaminen on Adminetissä nyt entistä helpompaa, sillä uudella ostojen hallinta…
Työtilausten laskutuksesta lähetät asiakkaalle laskun esikatselun hyväksyttäväksi jo ennen varsinaisen laskun lähetystä ja luot halutessasi…