Pääkirjoitus: Järkevä työmaiden hallinta tehostaa toimintaa
Ainakin etelän kasvukeskuksissa eletään nyt kovan kiireen keskellä. Työt pitää organisoida ja aikatauluissa on pysyttävä.…
Mika Aaltosen mukaan nykyaika on tuonut haasteita maalausalalle ennen kaikkea liian kireiden aikataulujen muodossa. Toisaalta toimialalla on tapahtunut paljon myös positiivista kehitystä muun muassa työskentelymenetelmissä sekä sähköisten toimintatapojen yleistymisessä, joihin yrityksessä on saatu vastaus Adminetistä.
Maalarimestari Mika Aaltonen on kutsumusammatissaan. Mikalle oli jo 12-vuotiaana selvää, että hän suuntaa isänsä jalanjäljissä maalausalalle.
– Muistan vieläkin kun juttelimme hyvän ystäväni kanssa 6. luokan keväällä ja ilmoitin, että minusta tulee isona maalari. Niin kävikin ja ammattikoulun jälkeen aloitin työnteon isäni maalausliikkeessä.
Oman sisä- ja ulkomaalausta tekevän yrityksensä Aaltonen perusti Turkuun vuonna 1989 ja yhtiömuodon muutoksen myötä Maalausliike Mika Aaltonen Oy näki päivänvalon vuonna 1996. Vuosien varrella Lounais-Suomen alueella toimiva yritys on kasvanut kaikkiaan 28 maalausalan ammattilaista työllistäväksi toimijaksi.
– Olemme laajentaneet toimintaa sillä ajatuksella, että kun on tullut töitä, on tarvittu tekijöitä – ja päinvastoin. Nyt meillä on erittäin hyvä tilanne, sillä olemme saaneet pitää pitkään samat työntekijät ja meillä alkaa oikeasti olla tosi kokenut ja ammattitaitoinen henkilöstö. Tietysti otamme aika ajoin myös nuoria mukaan oppimaan tekemistä.
Maalarin ammatin parhaita puolia ovat Mikan mielestä tyytyväiset asiakkaat ja työn itsenäisyys, jonka mukana tulee vastuuta oman tekemisen suunnittelusta.
– Maalarin työ on hyvin itsenäistä ja tässä täytyy osata suunnitella päivänsä siten, että tekemistä riittää sopivasti eteenpäin. Tässä työssä tapaa myös paljon uusia ihmisiä ja kaikista hienointa on, kun itse kokee onnistuneensa ja huomaa, että asiakaskin on silminnähden tyytyväinen.
Maalausliike Mika Aaltonen Oy sai Vuoden Pintaurakoitsija 2017 -tunnustuksen.
Jo pitkän aikaa Mikalla on ollut halu viedä toimialaa eteenpäin kehittämällä toimintatapoja tehokkaammiksi ja työntekijöiden kannalta vähemmän kuormittavaksi.
– Tämä on kuitenkin kuluttava ala, jossa tehdään valtavasti samankaltaisia fyysisiä toistoja. Alaa pitää kehittää siihen suuntaan, että fyysinen työ pystytään tekemään mahdollisimman helposti.
Mika on ollut aktiivisesti mukana toimialan kehittämisessä 2000-luvun alkupuolelta, kun yritys ryhtyi tekemään yhteistyötä Turun ammattiopistosäätiön kanssa maalareidensa ammatti- ja mestaritutkintojen koulutuksessa.
– Se on ollut meille iso juttu ja yhteistyö on jatkunut tähän päivään asti sillä tavalla, että olen ollut työnantajapuolen edustajana arvioimassa ja uudistamassa ammattitutkintoja ja nuorisoperustutkintoja.
Huhtikuussa Mika sai tunnustusta pitkästä työstään alan kehittämiseksi, kun Maalausliike Mika Aaltonen Oy valittiin vuoden 2017 Pintaurakoitsijaksi. Tunnustuksen mies otti vastaan nöyrin mielin.
– Valinta oli iso yllätys ja todella hyvä mieli siitä tuli. Varmasti moni muukin olisi tunnustuksen ansainnut, mutta olen ylpeä, että valinta osui meidän kohdallemme, sillä töitä on tehty täysillä koko ajan.
Pitkällä urallaan Aaltonen on ehtinyt todistaa monia maalausalan muutoksia, jotka ovat vieneet toimintatapoja parempaan suuntaan – ihan työvälineistä lähtien. Kehitettävääkin vielä on, mutta vuosien saatossa on otettu isoja harppauksia eteenpäin monissa asioissa, jotka ovat edistäneet työntekijöiden hyvinvointia.
– Esimerkiksi liuotepitoiset aineet ovat ikäviä, mutta niistä ollaan onneksi koko ajan suuntaamassa terveydelle suotuisampien aineiden suuntaan. Tasoitetöissä taas ollaan siirrytty pitkälti valmistasoitteisiin sen vuoksi, että ne ovat työntekijälle vähän kevyempiä käsitellä.
Työntekijöiden kannalta toinen iso muutos on tapahtunut tilojen pölynhallinnassa, kun valmistasoitteiden myötä hiontakerrat vähenevät ja pölyn kohdepoistoon panostetaan enemmän.
– Lisäksi nykyään kiinnitetään enemmän huomiota henkilökohtaisiin suojaimiin, kuten työkäsineisiin ja hengityssuojaimiin, jolloin pölylle altistutaan vähemmän ja vaikutetaan näin allergioiden määrään. Pölyn kohdepoistoon ovat vaikuttaneet merkittävästi imureihin kytkettävät hiomakoneet, jolloin pölyä ei pääse tilaan.
Rakennusalan suurimpana epäkohtana Mika pitää ihan liian tiukaksi tehtyjä aikatauluja, jotka eivät ole omiaan parantamaan rakentamisen laatua tai poistamaan sisäilmaongelmia.
– Työmaiden aikataulut tehdään järjettömän tiukaksi. Vaikka on olemassa sisäilmaongelmat, siitä huolimatta tuntuu, että missään ei tapahdu muutosta aikataulujen suhteen. Jo suunnitteluvaiheesta alkaen pitäisi huomioida, että jokainen ehtii hoitaa oman ruutunsa laadukkaasti. Tämän päivän todellisuus on sitä, että eri ammattiryhmät tekevät töitä päällekkäin, eikä tekeminen ole järkevää.
Erityisesti maalausliikkeen toimintaan töiden limittäinen tekeminen tuo haasteita, kun eri ammattiryhmille pitäisi olla tietyt asiat valmiina.
– Meille on arkipäivää, että tehdään kiireellä katto-, matto-, putki- ja sähkömiehille tiettyjä asioita, jotta projekti menee koko ajan eteenpäin. Meillä on samalla kuitenkin omakin urakka toteutettavana ja joudutaan pomppimaan työstä toiseen, joten se on tekijäporukalle tosi kuluttavaa.
Kiireellä tehty toteutus näkyy laadussa loppuasiakkaalle.
– Kun kiristyvien aikataulujen vuoksi joudutaan tekemään työt nopeammin ja nopeammin tai jopa jättämään työvaiheita välistä, niin jossain se aina näkyy. Sitten korjataan myöhemmässä vaiheessa. Näin se valitettavan usein nykyään menee.
Vaikka maailma on muuttunut kiireisemmäksi, on nykyaika tuonut kehittyvien työvälineiden myötä myös positiivisia muutoksia. Vaikka varsinainen maalaustyö on pääpiirteissään samanlaista kuin ennenkin, ovat sähköiset työtavat vaikuttaneet suuresti yritysten arjen pyörittämiseen.
– Enää ei toimiteta papereita mihinkään tai mennä perjantaipankkiin pankkisiirtonipun kanssa, niin kuin aikoinaan. Onhan tekeminen muuttunut ihan kokonaan, kun asiat hoidetaan sähköisesti.
Maalausliike Mika Aaltosella otettiin iso harppaus sähköiseen maailmaan noin vuosi sitten, kun vanhasta taloushallinto-ohjelmistosta siirryttiin Adminetin sähköiseen ja automatisoituun kokonaisjärjestelmään.
– Adminetillä saimme tuntilaput, laskut ja muut sähköiseen muotoon yhteen ohjelmaan, jossa kaikki asiat ovat naimisissa keskenään. Se on tätä päivää, joten miksi tehdä asioita vanhalla tavalla, kun on joustavampiakin ratkaisuja.
Muutos ulottui kentälle asti, kun työntekijät ryhtyivät kirjaamaan omat tuntinsa kännyköillä paperilappujen sijaan.
– Muutos meni paljon paremmin, kuin olimme kuvitelleet. Työntekijöiden tekeminen on ollut huikeaa. He ovat oppineet Adminetin käytön todella hienosti, ihan joka ikinen.
Sähköiseen tuntikirjaukseen siirtyminen on vaikuttanut erityisesti toimiston työkuormaan merkittävästi.
– Tästä asiasta täytyy sanoa ihan vilpitön kiitos. On Adminetin ansiota, että meidän henkilömäärä pystytään pitämään näin isona. Aiempi systeemi, jossa maalarit kirjasivat jokaisen käymänsä työmaan tiedot lapuille ja palauttivat ne kahden viikon välein, tarkoitti jo 20 työntekijällä ja viidellä eri työmaalla sataa lappua viikossa. Näistä sitten toimistolla vaimoni täsmäytti tunnit palkanlaskentaan ja kokosi eri asiakkaiden laskutustiedot. Vanhaan verrattuna tämän kokonaisuuden hoitaminen Adminetillä vaatii lähinnä napinpainalluksia.
Toimiston ja taloushallinnon askareista vastaava Tarja Aaltonen on miehensä kanssa samoilla linjoilla:
– Adminettiin siirtymisen lähtökohtana oli yksinkertaistaa tunti- ja tarvikekirjausten kohdistamista ja edelleenlaskutusta. Ennen keräsin laskutustiedot paperilapuilta ja Excel-taulukoista. Niiden koostamiseen ja täsmäämiseen meni ihan valtavasti aikaa. Sen vuoksi myös laskutus laahasi monta viikkoa perässä. Nyt pystyn tekemään asiat saman tien ja laskutus on ihan eri tavalla reaaliajassa. Pelkästään laskujen tekemisestä on vapautunut ihan valtavasti aikaa, kuormitus on ehkä jotain 20 prosentin luokkaa aiempaan verrattuna.
Ostojen automaattinen kohdistuminen oikealle tilaukselle helpottaa laskutuksen lisäksi myös seurantaa.
– Kaikki tarvikkeet kohdistetaan tilauksille, haetaan niitä sitten värikaupasta tai omasta varastosta. Tarjan homma jää pienemmäksi, kun kaikki tarvikekäyttö on valmiina kohteella. Samalla pystymme seuraamaan minkä tahansa tilauksen hankintoja ja työmenekkejä reaaliajassa, Mika kertoo.
Tarjan työhön muutoksia ovat tuoneet myös muuttuneet kirjanpidon ja palkanlaskennan käytännöt. Adminetin käyttöönoton yhteydessä kirjanpitopalvelu siirrettiin Admicomin tilitoimistoon.
– Aluksi tuntui, että eihän yhteistyö voi mitenkään sujua kun olemme niin etäällä toisistamme, mutta olen ollut valtavan tyytyväinen saamaani palveluun ja todennut, että turhaan pelkäsin hyppyä tuntemattomaan. Olemme kirjanpitäjämme kanssa säännöllisesti yhteydessä ja tarvittavat asiakirjat pystyn kätevästi lisäämään Adminettiin molempien nähtäville ilman, että niitä tarvitsee edes sähköpostilla erikseen lähettää. Nyt tiedot ovat aina ajan tasalla ja koko kirjanpidon ilme on paljon selkeämpi.
Palkanlaskennan Tarja hoitaa itse ja tarvittaessa tukea ohjelman käyttöön on tullut Admicomin asiakastuesta.
– Aiempaan verrattuna palkanlaskenta on nopeampaa, kun tietoja ei tarvitse koota monesta paikasta. Vielä en uskalla luottaa itseeni kaikissa asioissa, mutta olen saanut tarvittaessa valtavasti apua Admicomin tuesta.
Vielä kaikki uuden toimintatavan mukanaan tuomat muutokset eivät tule selkäytimestä, vaan vanhat tavat nousevat esiin aika ajoin.
– Välillä saatan alkaa laskea paperilla jotain asiaa ennen kuin hoksaan, että tarvitsemani tietohan on Adminetissä valmiiksi laskettuna, Tarja naurahtaa.
Adminetin käyttövarmuus kasvaa päivä päivältä ja sitä myöten on saatavissa myös lisähyötyjä. Jo tähän mennessä Adminetillä on saavutettu merkittävää ajansäästöä ja jatkossa erityisesti reaaliaikaisen raportoinnin mahdollisuuksia aiotaan hyödyntää lisää.
– On kätevää, että Adminetistä saa monipuolisesti raportteja reaaliajassa. Niihin olen jo jonkin verran tutustunut ja varmasti perehdyn lisää tulevaisuudessa, Tarja kertoo.
– Tietojen ajantasaisuus on todella hyvä asia, vaikka siinä on tietysti itselle paljon opittavaa, kun on tottunut, että kaikki menee monta viikkoa perässä. Jo tässä vaiheessa Adminet on tuonut ihan selkeästi enemmän aikaa muuhun kuin rutiinien tekemiseen, Mika toteaa.