Tekoäly tuo rakennusalalle vision älykkäämmästä ja tehokkaammasta tulevaisuudesta
Pääkirjoitus | Tekoälyä hyödyntävillä palveluilla on mahdollista parantaa tuottavuutta myös rakennusalalla. Uskomme, että lähitulevaisuudessa erilaiset…
Teknologiaan ja ulkoasuun toteutettavat uudistukset tuovat asiakkaille entistä edistyksellisempiä ratkaisuita, pidemmälle vietyä automatiikkaa sekä parempaa käytettävyyttä, kun näkymät ovat helppokäyttöisempiä ja monipuolisemmin muokattavissa omaan tarpeeseen sopivaksi.
Tekniikka kehittyy huimaa vauhtia ja niin myös sen mukanaan tuomat mahdollisuudet. Admicomilla on jo pidemmän aikaa toteutettu taustalla teknologista uudistusta ja viety tuotekehitysmenetelmiä ketterämpään suuntaan. Pian tämän työn tulokset alkavat näkyä konkreettisesti myös Adminetin käyttäjille.
Teknologinen uudistus tukee kasvavien asiakas- ja tietomassojen hallintaa, mutta ennen kaikkea se tuo entistä paremmat mahdollisuudet Adminetin tulevaisuuden kehitykseen. Uudistus varmistaa asiakkaille muun muassa tehokkaan tiedonhallinnan, nopean datankäsittelyn ja raporttihaut sekä korkean toimintavarmuuden. Kehitystyön myötä pystymme myös tuomaan käyttöönne entistä edistyksellisempiä ratkaisuja ja pidemmälle vietyä automatiikkaa.
Adminetin ulkoasua uudistetaan ja ensimmäisenä muutokset näkyvät uusissa kokonaisuuksissa. Uudistus on muutakin kuin visuaalinen muutos, sillä selkeämpi käyttöliittymä tarjoaa parempaa käytettävyyttä. Useisiin sovelluksiin tulee esimerkiksi entistä monipuolisempia ja joustavampia hakutoimintoja sekä mahdollisuus muokata näkymää omaan tarpeeseen sopivaksi.
Ulkoasu-uudistuksessa keskitymme asiakkaiden ydinsovellusten kehittämiseen entistä helppokäyttöisemmiksi. Ensimmäisenä uudesta käyttöliittymästä päästään nauttimaan henkilötietojen käsittelyssä. Lisäksi esimerkiksi ostolaskusovelluksen käytettävyyttä parannetaan huomioimalla eri käyttäjäryhmien tarpeet ja tuomalla mukaan entistä enemmän automatiikkaa, jolla laskujen käsittelyyn kuluva aika vähenee entisestään. Asiakkaanamme pääset myös vaikuttamaan toteuttaviin muutoksiin, sillä prototyyppivaiheessa voit halutessasi osallistua testaukseen ja antaa arvokasta palautetta parhaan lopputuloksen saavuttamiseksi.
Ohjelmistoihimme on luvassa paljon uudistuksia vielä tämän vuoden aikana, mutta samalla kehitämme aktiivisesti palveluitamme, sillä toimintamme keskiössä on asiakas.