Pääkirjoitus: Keep it simple – maalaisjärjellä kasvatat yritystäsi järkevästi
Rakennusala kasvaa vahvasti. Tasan eivät kuitenkaan jakaannu onnen lahjat, sillä alueelliset ja rakentamissektorien väliset erot…
Korkeatasoisia rakennuskohteita Tampereella toteuttava Asuva Oy on saanut toimintansa muutamassa vuodessa vahvaan kasvuun. Yrityksen laadukkaille ja asukkaan arkea helpottaville ratkaisuille on riittänyt kysyntää. Asuvan omaa arkea helpottaa Adminet, jonka jatkuvasti kehittyvät ominaisuudet saavat kiitosta yrittäjältä.
Asuva Oy toteuttaa laadukkaita asuntoja Tampereen alueella. Yrityksen toiminta käynnistyi vuonna 2014, kun it-alalla työskennellyt diplomi-insinööri Ville Kaseva teki nykyisen yhtiökumppaninsa kannustamana melkoisen uramuutoksen ja hyppäsi rakennusfirman puikkoihin.
– Olin työskennellyt aikaisemman urani it-alalla toiminnanohjausjärjestelmien parissa, kunnes lähdin yhtiökumppanin houkuttelemana perustamaan rakennusliikettä. Se oli kohtuullisen kokoinen uramuutos, mutta näin jälkeenpäin ajatellen oikein hyvä sellainen, toimitusjohtaja Ville Kaseva kertoo.
Ei ole ihme, että Kaseva on tyytyväinen uuteen aluevaltaukseensa, sillä yrityksen toiminta on käynnistynyt vauhdikkaasti. Projektinjohtomallilla perustajaurakointikohteita toteuttavan Asuvan liikevaihto on ensimmäisen reilun kolmen toimintavuoden aikana noussut yhdeksän miljoonan tasolle ja tänä syksynä käynnistynyt, yrityksen historian seitsemäs kohde tulee kasvattamaan liikevaihtoa merkittävästi.
– Muutama viikko sitten lähti käyntiin uusi hanke, jonka mittakaava on tuollainen 17-18 miljoonaa euroa eli homma on lähtenyt ihan mukavasti liikkeelle. Uudessa hankkeessa toteutamme kaksi kerrostaloa ja autohallin Tampereelle Näsijärven rantaan.
Asuva rakentaa koteja rakkaudesta arkkitehtuuriin. Kasevan mukaan tämä kuvaa sekä loppukäyttäjää että yrityksen omaa asennetta tekemiseen.
– Siinä on oikeastaan tiivistettynä koko meidän filosofia. Koti kertoo tietysti siitä, kenelle ja miksi me näitä hommia teemme. Rakkaus puolestaan kuvaa intohimoa ja paloa, jolla suhtaudumme omaan tekemiseen. Taustalla on myös joitain yrityksen johtamiseen ja tiettyjen asioiden ruokkimiseen liittyviä filosofisia ajatuksia.
Lopputuotteessa yrityksen toimintafilosofia konkretisoituu laadukkaina ratkaisuina.
– Asukkaalle se näkyy korkeatasoisena arkkitehtuurina, hyvin suunniteltuina tiloina, helpompana arkena, edullisina asumiskustannuksina ja korkeatasoisina ratkaisuina pintamateriaaleissa, valaistuksessa, sisustuksessa sekä koneissa ja laitteissa. Se ulottuu oikeastaan ihan kaikkeen toteutettavassa rakennuksessa.
Asuva ei tunnu olevan Tampereella ainoa taho, joka arvostaa laadukasta rakentamista, sillä yrityksen toteuttamille asunnoille on ollut kysyntää ja hyvä suunnittelu on kantanut hedelmää myös palkintojen muodossa.
– Meidän asunnot myydään yleensä nopeasti, joten kysyntää on ollut aika mukavasti. Korkeatasoinen rakentaminen on otettu hyvin vastaan täällä Tampereella. Uusin suunnitelmamme voitti juuri Pirkkalan kunnan järjestämän tontinluovutuskilpailun, jossa arvioitiin arkkitehtuuria ja laatua. Voiton myötä pääsemme toteuttamaan suunnitelmaamme ja rakennustyöt on tarkoitus on aloittaa ensi keväänä.
Kesäkuussa Asuva Oy voitti Pirkkalan kunnan järjestämän tontinluovutuskilpailun. Rakennustyöt on tarkoitus aloittaa ensi keväänä.
Kun Asuva Oy perustettiin, tavoitteena oli sotkea mahdollisimman vähän järjestelmiä yrityksen toimintaan, sillä aiemman kokemuksen perusteella useiden ohjelmistojen kustannuksista ja päällekkäisyyksien viemästä ajasta oli hyvä käsitys. Ensimmäinen vuosi toimintaa pyöritettiinkin Excelillä, kunnes nopea kasvu alkoi hankaloittaa arkea.
– Lähtökohta oli, että otetaan mahdollisimman vähän järjestelmiä käyttöön. Entuudestaan tiedän, että päällekkäisiin järjestelmiin saattaa upota aika paljon aikaa ja rahaa – ennen kaikkea sitä omaa työaikaa. Tarkoitus oli minimoida järjestelmien käyttö, mutta homma lähtikin alusta asti niin isosti liikkeelle, että eihän pelkkä Excel enää riittänyt. Toiminta alkoi olla niin työlästä, että oli pakko etsiä järjestelmä, jolla saadaan helpotusta arkeen.
Kun Kaseva ryhtyi selvittämään vaihtoehtoja, kävi nopeasti ilmi, ettei Suomesta löydy montaakaan yrityksen vaatimukset täyttävää ratkaisua. Alun perin ohjelmistoa etsittiinkin Atlantin tuolta puolen.
– Koska olen itse it-alalta ja kehittänytkin järjestelmiä, havaitsin heti, että rakennusalalle on Suomessa hirveän vähän järjestelmiä tarjolla. Aluksi hainkin pelkästään kansainvälisiä järjestelmiä ja tutkin monta jenkkisoftaa. Niistä alkoi kuitenkin ilmetä erilaisia lokalisointiongelmia niin paljon, että totesimme paikallisen järjestelmän etsimisen helpommaksi.
Lopulta haaviin tarttui googlettamisen jälkeen kotimainen Adminet, joka täytti yrityksen vaatimukset hankittavalle ohjelmistolle.
– Olen halunnut kaikesta it:stä helppokäyttöistä ja yksinkertaista, emmekä missään tapauksessa halunneet minkäänlaisia koneelle asennettavia ohjelmistoja. Pelkästään se vaatimus rajasi monta järjestelmää pois. Selainpohjaiset pilviratkaisut ovat se tie, jota haluamme kulkea softan kanssa. Koimme myös, että Adminet toi enemmän toiminnallisuuksia kuin kilpailevat järjestelmät, jotka ovat keskittyneet lähinnä taloushallintoon ja laajentuneet sitä kautta muihin toimintoihin. Adminet oli myös nopea ja helppo ottaa käyttöön, Kaseva taustoittaa valinnan syitä.
Adminet otettiin Asuvalla käyttöön vajaa kaksi vuotta sitten. Helpotusta haettiin erityisesti ostolaskujen käsittelyyn ja kustannusseurantaan, joihin Adminetistä on myös saatu apua.
– Ostolaskujen käsittelyssä ja kierrätyksessä Adminet toimii mukavasti, eikä meille juurikaan tule enää paperipostia. Kustannusseurannan osalta syötämme Adminettiin kohteiden budjetit ja kun kustannukset kohdistetaan projektin aikana litteroille, näemme toteuman tarkasti ja reaaliaikaisesti. Se on tosi hyvä juttu.
Asuvalla ollaan oltu erityisen tyytyväisiä Adminetin jatkuvaan kehittymiseen ja jo ensimmäisen kahden yhteisen vuoden aikana Adminet on mennyt Kasevan mukaan paljon eteepäin.
– Järjestelmä kehittyy jatkuvasti ja sinne tulee koko ajan lisää sellaisia ominaisuuksia, joita me kaivataan. Esimerkiksi kustannusseuranta litteroittain on kehittynyt entisestään ja on tällä hetkellä huomattavasti paremmalla tasolla kuin aiemmin. Koen että Adminet menee koko ajan eteenpäin ja sieltä on tulossa enemmän meille hyödyllisiä ominaisuuksia. Ja mikä parasta, kun kyseessä on selainkäyttöinen ohjelmisto, uudet ominaisuudet tulevat meille automaattisesti käyttöön ilman, että meidän tarvitsee itse tehdä mitään päivityksiä.
Seuraavaksi Kaseva toivoo lisää kehitystä Asuvalle tärkeisiin perustajaurakoinnin työkaluihin ja yrityksellä itsellään on myös mahdollisuus päästä vaikuttamaan toteutukseen.
– Perustajaurakointi ei varmasti ole ollut Admicomilla kohderyhmänä se kaikista isoin, mutta on hienoa, että myös siihen liittyviä työkaluja halutaan kehittää. Jos itse pääsee vielä vaikuttamaan toteutukseen, sen merkitys on valtava.