Lähtisitkö suunnistamaan ilman kompassia ja karttaa?

Yritystoiminnan pyörittämisen aika ruutupaperilla ja tulitikkuaskeilla on väistämättä ohi. Tämän päivän nopeasti muuttuvassa digitaalisessa maailmassa ja koventuneessa kilpailutilanteessa on haastavaa toimia ilman moderneja työkaluja.

Muistan vielä useiden vuosien jälkeen sen täysin pimeän syksyisen illan Sodankylän metsien perukoilla, kun useamman kohtalotoverin kanssa sadeviitan alla taskulampun valossa tutkittiin karttaa ja kompassia. Pimeys oli niin läpitunkevaa, ettei ollut mitään mahdollisuutta nähdä mihin seuraava askel osuu, saatikka maastossa olevia maamerkkejä.

Nämä ainutlaatuiset seikkailut ovat jo onneksi takanapäin, eikä tarvitse murehtia minkä valtion rajalle olisi eksytty ilman toimivia työkaluja. Tätä aihetta sivuava asia kuitenkin nousee tänä päivänä hyvin useasti esille keskusteluissa yrittäjien kanssa.

Yrittäminen, johtaminen ja maailma on muuttunut.

Yrityksen käytettävissä olevan tiedon pitää olla reaaliaikaista ja koko ajan saatavilla. Harvoin on enää varaa siihen, että kuukauden tai parin päästä saadaan jo silloin vanhentunutta tietoa käyttöön. Tiedon pitää myös olla helposti saatavilla ja mieluiten ilman, että sitä joutuu useasta paikasta kaivamaan, mikä aina lisää virheen mahdollisuutta.

Nykyaika vaatii modernit työkalut

Tämän päivän nopeasti muuttuvassa digitaalisessa maailmassa ja koventuneessa kilpailutilanteessa on hyvin haastavaa toimia ilman moderneja työkaluja. Silloin otetaan myös se riski, että toimintaa johdetaan enemmän arvailujen kuin tiedon kautta.

Joskus aikoinaan on ollut mahdollista pyörittää jopa suhteellisen isoa yritystä ruutupaperien ja tulitikkuaskien avulla, ja hihaa heiluttamalla.

Kuinka moni voi luottavaisin mielin sanoa, että tämä onnistuu vielä tänä päivänäkin ja ilman huolta ensi vuoden kalenterin täytteestä?

Kevään yritystuet ovat kiihdyttäneet voimakkaasti rakennusalan nykyaikaistumista ja moderneja työkaluja on tarjolla työmaiden digitaalisesta kuvantamisesta, tietomallien käsittelystä aina kokonaisvaltaisiin toiminnanohjausjärjestelmiin.

Nämä asiat eivät tule koskaan poistamaan sitä tietotaitoa ja osaamista, mitä työmaalla ja yrityksen pyörittämiseen tarvitaan.

Ne kuitenkin tehostavat toimintaa ja tarjoavat käyttöön parhaimmillaan reaaliaikaista tietoa niin työmaista, kassavirrasta kuin yrityksen yleisestä taloustilanteesta.

Odotan innolla miltä tulevaisuus näyttää rakennusalalla.

Tommi Kalliokoski

Tommi on tehnyt pitkän uran muun muassa erilaisten rakennusalan ratkaisuiden parissa. Hän toimii myyntipäällikönä Admicomin Oulun toimipisteessä, palvellen Pohjois-Suomen rakentamisen ja talotekniikan yrityksiä.