Mitä kuuluu: Matias Kauppinen?

Mitä kuuluu -palstalla annetaan admicomilaisten kertoa työstään ja vapaa-ajastaan. Tällä kertaa vuorossa on käyttöönottokonsultti Matias Kauppinen.

Mitä työnkuvaasi kuuluu?

Käyttöönottoon tulevien asiakkaiden palkanlaskennan ja kirjanpidon asetusten kuntoon hoitaminen ja käytön aloittaminen ensisijaisesti teollisuudessa. Tähän sisältyy kirjanpitäjien ja palkanlaskijoiden kouluttaminen ohjelman käyttöön ja varsinkin alkuvuodesta pidän tilinpäätöskoulutuksia.

Parasta työssäsi?

Tietysti loistavat työkaverit ja monipuolinen työnkuva. Asiakkaan työkuorman keventäminen ja tehostaminen uuden ohjelmiston myötä, kun käyttö rutinoituu.

Adminetin paras ominaisuus?

Kaikki toiminnot ovat samassa järjestelmässä heti (hiiri)käden ulottuvilla.

Kuinka vietät vapaa-aikasi?

Joko monipuolisesti liikkuen tai sohvalla leposykkeessä. Paljon tulee harrastettua telttailusta cross trainingiin, itsepuolustukseen, polkujuoksuun ja retkiluistelusta kajakkimelontaan. Suunnistuksen mukana on tullut kisaaminen esimerkiksi multisport- ja rogaining-kisoissa. Metsässä on ihmisen hyvä olla.

Elämänohjeesi?

Jokaisen ylämäen jälkeen tulee alamäki.

Jatka lukemista

Teollisuuden maailma 1/2022