Oletko valmis hiljentyvään talouteen?

Nyt on alettu laajalla rintamalla hilaamaan talouskasvuennusteita alaspäin ja mm. teknologiateollisuuden katsauksissa todetaan, ettei Suomen vienti ole vieläkään samalla tasolla kuin se oli vuonna 2008.

Admicomin ensimmäisessä Teollisuuden maailma -lehdessä vuonna 2017 kerroimme, kuinka orastava kasvu on päässyt eri puolilla Suomea vauhtiin. Osassa maata se oli jatkunut jo pidempään ja osassa vasta alkamassa. Oli toki alueita ja yrityksiä, joissa koko taantumaa ei juurikaan edes huomattu, vaan porskutettiin menemään koko ajan normaalisti.

Nyt on alettu laajalla rintamalla hilaamaan talouskasvuennusteita alaspäin ja muun muassa teknologiateollisuuden katsauksissa todetaan, ettei Suomen vienti ole vieläkään samalla tasolla kuin se oli vuonna 2008.

Osatekijä tähän on kilpailukyky – ja Suomen kilpailukykyä ei ole saatu vieläkään kuntoon, vaikka parannusta verrokkeihin on toki tapahtunut.

Yksi osa kilpailukykyä ovat tehokkaat ja toimivat, ajantasaista tietoa tuottavat järjestelmät, joiden avulla pystytään tekemään oikeita päätöksiä. Niiden vaikutus myös kustannuksiin on merkittävä, koska tarkka jälkilaskentatieto ja tuotannon optimointi nousevat entistä tärkeämmäksi.

Tässä on yritysten välillä suuria eroja. Osa on panostanut voimakkaasti tuotantoon ja sen optimointiin, osa tuntuu vielä menevän mututuntumalla hieman sinnepäin suunnitellen.

Jälleen jyvät erottuvat akanoista, menestyjät menestyvät ja osalla menee heikommin.

Heikommin menestyvillä on suurempi riski myös ottaa pahiten iskuja, jos talous ja vienti lähtevät laskuun.

Ensimmäisessä Teollisuuden maailma -lehdessä myös kehotimme laittamaan kilpailukykyä kuntoon seuraavaa laskukautta ajatellen.

Kysymys kuuluukin, oletko jo reagoinut ja kuulutko tulevaisuuden menestyjiin vai kitkuttajiin.

Osa kilpailukykyä on reaaliaikaista ja tarkkaa tietoa tuottava, pitkälle automatisoitu järjestelmä. Näihin myös Adminet kuuluu, ollen monella osa-alueella suunnan näyttäjä jo vuodesta 2004.

Tervetuloa tutustumaan markkinoiden tehokkaimpaan ja nykyaikaisimpaan järjestelmään Alihankinta 2019 -messuille Tampereelle 24.-26.9. osastolle C404 tai ota yhteyttä ja sovi aika. Tulemme mielellämme kertomaan, kuinka olemme auttaneet asiakasyrityksiämme menestymään.

 

Yksityinen: Jarmo Räihä

Jarmo toimii Admicomilla teollisuuden toimialasta vastaavana toimialajohtajana. Pitkän linjan asiantuntijalle on kertynyt laajaa osaamista vuosien saatossa muun muassa eri toiminnan- ja tuotannonohjausjärjestelmien myynnistä, yritystoiminnasta sekä yritysjohdon tehtävistä. Vapaa-aika kuluu perheen parissa.

Jatka lukemista

Teollisuuden Maailma 3/2019