Millaista peilikuvaa sinä tarkastelet?
Kilpaillussa markkinassa jokaisen yrityksen on oleellista pysyä ajan hermolla niin toimintatapojen kuin teknologian osalta. Yksinkertaisin…
Pitkät maksuajat ja koronan mukanaan tuoma epävarmuus ovat lisänneet haasteita yritysten rahavirtojen varmistamisessa. Asiakkaidemme liiketoiminnan tueksi lanseeraamme uuden Adminet kassajousto -palvelun, joka tarjoaa joustavan, monipuolisen ja helppokäyttöisen ratkaisun kassanhallintaan.
Admicomin asiakastoimialoilla pitenevät maksuajat ovat olleet viime vuosina kasvava trendi, jonka seurauksena varsinkin pienemmät toimijat joutuvat käytännössä rahoittamaan isojen päämiestensä projekteja. Myös korona-aika on tuonut oman lisämausteensa jo valmiiksi haastavaan kassavirtojen hallintaan. Siksi tarjoamme asiakkaillemme jatkossa Adminet kassajousto -palvelua, jonka avulla yrityksen rahavirtoja pystytään vakauttamaan ja ennakoimaan entistä paremmin.
Adminet kassajousto tarjoaa Admicomin asiakkaille mahdollisuuden varmistaa kassan riittävyyttä liiketoiminnan tarpeiden mukaan. Siitä saadaan apua esimerkiksi kausivaihteluiden tasaamiseen, kasvun rahoittamiseen ja yllättävien menoerien kattamiseen. Moniin muihin markkinoilla tarjolla oleviin ratkaisuihin verrattuna Adminet kassajousto on kustannustehokas, joustava, kattava ja ennen kaikkea helppokäyttöinen.
Adminet kassajousto toteutetaan yhteistyössä kotimaisen Certumin kanssa ja palvelua voi käyttää helposti Certumin mobiilisovelluksella. Palvelu mukautuu sujuvasti kulloiseenkin tarpeeseen, sillä sen avulla voi kotiuttaa vaikka yksittäisen laskun saamiset juuri sillä hetkellä, kun tarve käyttöpääomalle on akuutti. Kassajoustoa käytettäessä laskusuoritus näkyy asiakkaan tilillä alkuperäisillä viitetiedoilla vuorokauden kuluessa rahoituksesta.
Adminet kassajousto tarjoaa erittäin kattavat mahdollisuudet myyntisaamisten rahoitukseen, sillä sen avulla voi rahoittaa myös kuluttajamyyntiä, ulkomaan saatavia sekä projekteja ja maksueriä. Palvelun käyttö ei rasita asiakasyrityksen muuta toimintaa, sillä se ei sido yritysvakuuksia tai vaikuta muihin myyntisaamisiin. Perinnän asiakas voi hoitaa itse tai sopia yhteistyöstä Certumin kanssa.
Adminet kassajousto on myös kustannustehokas ratkaisu kassavirran pitämiseen tasaisena, sillä siinä ei ole kiinteitä kuluja tai kertaluontoisia nostopalkkioita. Maksat korkoa ainoastaan silloin, kun päätät rahoittaa laskuja palvelun kautta – ja silloinkin vain käytettyjen päivien mukaan.
Uusi Adminet kassajousto -palvelu tulee asiakkaiden saataville lähikuukausina. Tiedotamme myöhemmin lisää palvelun sisällöstä ja käyttöönotosta.
[Tarkastele kuvaa isompana tästä.]