Miten teet liiketoimintasi kannalta tärkeimmät päätökset?

Liiketoiminnan kannalta voi joutua punnitsemaan niin pieniä kuin suuriakin päätöksiä. Onko kasvu aina tavoiteltavaa ja minkälaisiin työmaihin keskittyminen tuo tulosta? Lue asiantuntijamme Katrin neuvot miten rakennusyrityksen isoimpia päätöksiä kannattaa lähteä suunnittelemaan.

Yrittäjänä vastaan tulee paljon päätöksiä vaativia asioita. Arkisia pienempiä valintoja, kuin koko liiketoimintaan mahdollisesti hetkauttavia suurempia kokonaisuuksia.

Arkinen pienempi päätös voi koskea esimerkiksi sitä, mitä tehdä sillä aikaa, kun odotellaan tiettyjä tarvikkeita työmaalle. Tai kannattaako sitä puuttuvaa tarviketta lähteä kesken työpäivän hakemaan tukusta vai napataanko huomenna aamusta matkaan kun ollaan työmaalle tulossa. Suuremmiksi ajattelen päätökset, joilla voidaan vaikuttaa isostikin yrityksen tulevaisuuteen.

Oli päätös sitten suuri tai pieni, täytyy ensin muodostaa vaihtoehdot ja valita näistä paras, joka sitten viedään käytäntöön. Nämä voidaan muodostaa joko kokemuksen tuomalla mutulla tai kaivelemalla faktoja.

Arkiset pienemmät asiat vaativat usein ratkaisun nopeasti, jolloin useimmiten käytetään ja on järkevääkin käyttää kokemuksen tuomaa tunnetta valintojen teossa. Mutta kun kyseessä ovat suuremmat asiat, kannattaa vaihtoehdoista hakea faktoja ja lisätietoa tueksi.

Liiketoiminnan kannalta isompia tärkeitä päätöksiä voi olla esimerkiksi:

 

1. Kasvua vai ei?

Kasvu ei aina takaa autuutta, onnellisuutta ja helppoa rahaa, vaan sen mukana tulee myös lisää stressiä ja haastavia tilanteita. Jokaisella yrittäjällä on vaihtoehtona jatkaa liiketoimintaa nykyisellään, lähteä toimintaa kasvattamaan tai jopa tarpeen mukaan pienentää liiketoimintaa.

Ennen kuin tehdään päätös siitä, lähdetäänkö sitä kasvua hakemaan vaiko ei, niin vähintäänkin nämä asiat kannattaa mielen päällä pyöräyttää:

  • Kestääkö kassa kasvun? Tiedätkin varmasti ainakin suurin piirtein yrityksesi kassan tilanteen, ynnäile hiukan mitä tapahtuu, kun kasvua haetaan; Tulot on suurempia mutta niin on myös ostot ja palkkakulut. Onko puskuria kertynyt riittävästi kasvua varten?
  • Mistä sitä kasvua lähdetään hakemaan? Yritystä voi lähteä kasvattamaan tavoittelemalla isompia projekteja tai vaihtoehtoisesti lukumäärällisesti enemmän projekteja. Tai yhdistelemällä näitä molempia. Hae faktaa siitä minkälaisissa projekteissa olette erityisen hyvin onnistuneet kannattavuuden kannalta ja pohdi miksi näin hyviin lukuihin on päästy.
  • Tukeeko yrityksen käytännöt kasvua? Kasvu tuo mukanaan enemmän liikkuvia asioita sekä lisää paperia mitä pyöritellä. Laskun kierron nopeus sekä seurannan tärkeys korostuu entisestään. Onko yrityksesi käytännöt sellaiset, että niillä pyörittäisi hiukan isompaakin yritystä vai olisiko paikallaan tehdä joitakin liikkeitä jo ennen kuin kasvua haetaan?

 

2. Minkälaisiin työmaihin tulevaisuudessa keskitytään

Tämän päätöksen tueksi lähtisin kaivamaan tietoa siitä missä yrityksesi osaaminen on parhaimmillaan. Ehkä osaaminen ja kokemus on vahvempaa esimerkiksi uudispuolella, kannattaisiko keskittyä näihin vai hankitaanko sitä osaamista myös saneerauspuolen hommista? Joskus, se mukavin työmaa ei välttämättä ole se kaikista kannattavin, ja tällöin vaihtoehtoina on haalia mukavampia työmaita tai haalia kannattavampia työmaita.

Jotta tämä päätös saadaan tehtyä, hae tietoa projektien kannattavuudesta. Jaa työmaat semmoisiin, joissa tuloksellisesti olette onnistutuneet hyvin, sekä sellaisiin, jossa kannattavuuden kannalta on ollut haasteita. Pohdi miksi näin; onko selvää millä keinoin vähemmän kannattavia työmaita olisi ollut mahdollista saada kannattavammiksi?

Katri Tiikkainen

Katri toimii Admicomilla pienyrityksiä palvelevan Lite-tiimin toimialajohtajana. Yritysten toimintojen tehostamiseen kipinä on löytynyt yrittäjä-puolison arkea läheltä seuratessa. Vapaa-aika kuluu perheen ja liikunnan parissa, uusimpana kiinnostuksenkohteena tenniksen opettelu.