Asiakaspalvelu rakennusalalla – sanahelinää vai tulosta taskuun?
Yrityksen asiakaspalvelua on hyvä miettiä kokonaisuutena, jossa asiakkaan jokaisella kohtaamisella yrityksen kanssa on merkitystä. Hyvä…
Uuden ohjelmiston käyttöönotosta voi joskus tulla täysi kaaos – varsinkin jos yrityksen toimintatavat ovat jo muutenkin ihan mutkalla. Kaaoksen voi kuitenkin välttää.
Mediassa pohdiskellaan aika-ajoin, että koulutetaanko ohjelmistojen käyttöä liian tietoteknisesti. Ehkä koulutuksissa tosiaan joskus unohdetaan, että asiakkaat ja ohjelmistojen käyttäjät ovat vain harvoin tietotekniikan insinöörejä. Käytännössä heidän ydinosaamisensa on siis useimmiten jossain muualla.
Asioiden vaikeuttamisen sijaan tietotekniikan pitäisi helpottaa ja tehostaa yrityksen toimintaa. Sen tulisi luoda puitteet, joiden avulla päästään keskittymään yrityksen varsinaiseen ydintoimintaan.
Monelle on kuitenkin arkipäivää, että urakointia tehdään päivällä ja toimistotöitä sitten kun ehtii, eli iltaisin ja viikonloppuisin. Työt kasaantuvat, puhelin soi taukoamatta, sähköposti pursuaa tekemättömiä töitä ja lasku- sekä työmääräinpinot notkuvat pöydällä tallentamattomina. Tähän lisätään vielä uuden ohjelmiston käyttöönotto, niin täysi kaaos on valmis.
Olemme sisäistäneet nämä käyttöönoton haasteet ja vastaamme niihin rytmittämällä käyttöönottoa vähemmän kuormittavaksi. Kaikki mitä voidaan tehdä ennen käyttöönottoa tehdään heti. Näin käyttöönottohetkellä voidaan keskittyä mahdollisimman hyvin olennaiseen, eli varmistamaan oppiminen ja ohjelmiston tehokas käyttö koulutusten avulla.
Aikojen alussa Adminetin käyttöönottoa hoidettiin aika pitkälle teknisten asetuksen määrittelynä. Ohjelmiston käyttöönotto on kuitenkin ihan jotain muuta, kuin pelkkää teknistä hienosäätöä.
Adminetin käyttöönotossa yrityksen liiketoimintaprosessit avataan kokonaisuudessaan ja tehostetaan niiden jokaista vaihetta. Teknisesti ohjelmisto on helppo toimittaa; asiakas tarvitsee vain nettiyhteyden ja käyttäjätunnukset. Suurin hyöty saavutetaan vasta, kun liiketoiminta läpivalaistaan ja mietitään kokonaisuus uudelleen aina tarjouslaskennasta kirjanpitoon asti.
Matkan varrella olemme panostaneet siihen, että henkilöstöllämme on asia- ja toimialaosaamista tietoteknisen osaamisen lisäksi.
Kohtaamme talotekniikka- ja rakennusalan ammattilaisia päivittäin. Keskustelemme asioista niin johtajien, toimistohenkilöiden, taloushenkilöiden, työnjohdon, työntekijöiden kuin asentajien kanssa. Osalle ohjelmistot ja järjestelmät ovat tuttuja jo entuudestaan, kun taas toiset siirtyvät käyttämään Adminettiä suoraan Excelistä tai ruutupaperista.
Siinä missä aluksi koulutimme asiakkaille tietoteknisiä ominaisuuksia, annamme heille tänä päivänä neuvoja ja vinkkejä ohjelmiston käytön yksityiskohdista aina koko yritystoimintaan asti. Henkilökunnaltamme löytyy monipuolisesti eri alueiden osaamista, kuten tietotekniikkaa, taloushallintoa, varastonhallintaa, tarjouslaskentaa, toimialatietoa ja asiakaspalvelua.
Asiakkaan kanssa päästään näin puhumaan samaa kieltä ilman, että hukutaan tietotekniseen termistöön.
Anna-Maija on Admicom Finlandin toimitusjohtaja, jolla on pitkä historia teollisuusasiakkaiden palvelemisesta myyjänä sekä toimialajohtajana. Vahva asiantuntemus on kertynyt sekä taloushallinnon koulutuksen että työkokemuksen kautta. Anna-Maijalla on takanaan 15 vuoden työkokemus ohjelmistojen parista, kouluttamisesta ja vastuutehtävistä. Kouluttajan tehtävässä tuli tutuksi yrityksien liiketoiminta ja niihin liittyvät haasteet, mistä on ollut hyötyä etsiessä asiakkaille arkea helpottavia ratkaisuja. Vapaa-aika kuluu perheen ja liikunnan parissa, sydäntä lähellä on Street-tanssi.