Skip to content

Taantuma rakennusalalla – kuinka selviytyä voittajana hankalien aikojen yli?

Jaa
LinkedIn Facebook

Taantuma vaivaa rakennusalalla, jossa on menty vahvan kasvun saattelemana kaasu pohjassa jo useampi vuosi. Nyt onkin aika katsoa ympärilleen ja tarkastella miten varmistetaan yrityksen kannattavuus myös tiukemmassa taloustilanteessa.

Jokainen yritys on oma yksilöllinen liiketoimintansa, jolloin yleispäteviä taikatemppuja yrityksen kannattavuuden varmistamiseksi voi olla haastava löytää. Rakennusalalla yritys voi kuitenkin vaikuttaa kannattavuuteensa muun muassa hinnoittelun, sopimusten, projektien laskennan ja materiaalien kautta. Voittajina selviytyvät ne yritykset, joilla tärkeimmät luvut perustuvat tarkkaan tietoon ja toiminta on kustannustehokasta.

Ajantasainen hinnoittelu luo kannattavuuden perustan

Yksi suurimmista yrityksiä vaivaavista muutoksista on rakennusmateriaalien hintojen nousu, jolloin tuleviin hinnanmuutoksiin varautuminen korostuu. Tarkastelun alle kannattaa valita, millaisia sopimuksia yrityksessä tehdään ja miten niillä oma selusta pystytään turvaamaan. On hyvä miettiä tarkkaan, että mistä oma hinta koostuu ja ovatko tiedot ajan tasalla.

Laskentavaihe luo kriittiset edellytykset onnistuneelle hinnoittelulle. Kun projekti lyödään lukkoon, niin siitä kustannusarvio määrittää pitkälle tulevan projektin kulutason. Tähän kustannusarvioon perustuvat tarjoukset, rahoitushakemukset ja muut projektin kuluihin ja niiden kattamiseen liittyvät päätökset – ja tietysti itse tarjouksen hinta. Laskentavaiheen reaaliaikainen ja luotettava tieto on siis erittäin arvokasta projektin onnistumisen kannalta.

Jos kustannusarviossa käytetään vanhoja hintatietoja tai niitä lasketaan yleisellä kertoimella, se ei todennäköisesti pidä paikkaansa.

Helppoja keinoja tarkkuuden lisäämiseen löytyy esimerkiksi laskentaa tukevista ohjelmistoista, kuten Estimasta, joista löytyy valmiiksi eri työsuoritteiden yksityiskohdat ja niiden hinnat. Päiväntarkan hintatiedon saa käyttöönsä Ultiman automatisoidusta hinnastopalvelusta. Näitä ohjelmistojen tarjoamia ajantasaisia tietoja ja työkaluja kannattaa hyödyntää, koska kun jo alkuvaiheessa hyödynnetty tieto on luotettavaa, lähtee projekti käyntiin vakaalta perustalta.

Tarjottava hinta perustuu monella vielä manuaalisesti laskettavaan hintaan, mutta sen ei enää tarvitse eikä kannatakaan olla niin.

Vältä budjetin ylitys laskemalla ja aikatauluttamalla projekti kunnolla

Mitä suurempi urakka, sen tärkeämpää on, että sen tarjous on laskettu oikein. Kun yksittäinenkin projekti voi vaarantaa yrityksen tulevaisuuden toimintaedellytykset, on jokaisen projektin onnistuminen erittäin merkittävää. Projektiluonteisella alallahan tässä työskennellään.

Esimerkiksi yhden pieleen menneen suuren projektin jälkeen voi olla vaikea saada rahoitusta seuraaviin, koska kassa kuivahtaa. Sillä voi olla katastrofaalisia vaikutuksia yritykselle, eli työt voivat pahimmillaan tyssähtää yksittäiseen virheeseen.

Aikataulu sekä projektin hallinnalliset haasteet vaikuttavat myös isosti budjetissa pysymiseen. Aikataulumokat tuovat äkkiä omalle väelle sekä aliurakoitsijoille lisätyötä ja siten rakennushankkeen kokonaispottiin lisäkulua, jonka maksajasta ei kukaan tykkää neuvotella.

Yksittäinen viivästys vaikuttaa heti seuraavan työvaiheen aloitukseen, jolloin viivästys lähtee herkästi kertaantumaan. Loppuvaiheessa aikaa on vaikea kuroa enää kiinni. On siis erittäin tärkeää huolehtia aikatauluista ja projektinhallinnasta esimerkiksi aiemmin mainituilla moderneilla rakennusalan ohjelmistoilla.

Myös materiaalihankintojen ja -toimitusten viiveet ovat olennainen osa aikataulutusta. Monesti viivästyksien myötä materiaalin saatavuus ajaa hintojen yli, jolloin materiaalitoimittaja voittaa ja rakennustyömaan kannattavuudesta joudutaan nipistämään jälleen.

Tässä apuna on ennakointi ja suunnitelmallisuus. Kun kilpailutat tuotteet ja tilaat ne suunnitelman mukaan hyvissä ajoin, saapuvat materiaalit ajoissa paikalle ja todennäköisesti parhaaseen mahdolliseen hintaan. Tällöin kaikki pääsevät tekemään työnsä aikataulun mukaan ilman lisäkuluja.

Isot riskit vähentävät kannattavuutta

Kentällä on näkynyt yllättävän paljon sitä, että pienemmissä ja keskisuurissa rakennusalan yrityksissä eletään isojen riskien kanssa. Heillä toiminnan johtaminen ja päätöksenteko perustuu enemmän kassavirran seurantaan sekä pankkitilin saldoon.

Yhtäkään rakennushanketta ei tehdä millään hokkus pokkus -tempulla kannattavaksi. Se tehdään sarjalla oikean suuntaisia yksittäisiä toimenpiteitä, jotta kaikki menee parhaalla mahdollisella tavalla maaliin.

Häkellyttävää on huomata, kuinka monelle rakennusalan yrittäjälle tulee yllätyksenä se, kuinka usein vasta jälkilaskenta paljastaa rakennushankkeen todelliset kustannukset. Tästä aiheutuu monesti niin sanottuja negatiivisia hokkus pokkuksia, kun pieleen lasketun projektin lähtöasento on ollut pielessä ja matkallakaan ei olla pystytty tilannetta näkemään.

Yrityksen johdolla on mahdollisuus työkalujen avulla standardoida toimintaansa. Tasalaatuista toimintaa on helpompi seurata ja ennakoida.

Ylipäätänsä suunnitelmallisuus on avain kannattavaan toimintaan ja riskien vähentämiseen. Nykyaikaiset ohjelmistot antavat tähän monenlaista tukea ja automatiikkaa, joiden avulla toiminnasta saa suunnitelmallisempaa. Se pieni lisäpanostus, mikä suunnitelmallisuuteen menee aikaa, palkitaan tarkkuutena työmaalla – esimerkiksi materiaalit ovat ajallaan paikalla, järkevillä hinnoilla ostettu sekä oikeiden työntekijöiden käsissä.

Valmiit projektit paljastavat parannuskohteet

Jälkilaskenta näyttää, miten projektista on selvitty. Kirjanpitäjä voi tarkastella onnistuneelta vaikuttanutta projektia ja huomata, että tulos onkin todella heikko. Työtunteja on saattanut valunut väärään paikkaan tai kaikkea ei olekaan välttämättä laskutettu.

Tyypillinen esimerkki, jossa tieto jää helposti puutteelliseksi on isojen könttähankintojen tekeminen. Hankittaessa materiaaleja isompia eriä kerralla useampaa projektia varten, jää kustannukset usein jakamatta niille kuuluville työmaille. Alleviivaan, että jos kuluja ei kohdisteta oikeille projekteille, niin seurannasta jää paljon tärkeää tietoa saamatta.

Rakennusalan yrityksillä on myös paljon työvälineitä ja kalustoa, joita ei ehkä seurata ollenkaan. Tämä voi olla toimiva tapa tiettyyn pisteeseen asti, mutta ei pidä ihmetellä, jos yrityksen kassan tilanne ei vastaakaan projektiseurannan positiivista tulosta.

Yrityksen kannattavuuden takia on tärkeää, että käytettävästä kalustosta, tarvikkeista sekä tehdyistä työtunneista laskutetaan oikeaa tahoa ja ajallaan.

Yritysten kannattaa hyödyntää jo valmiita projekteja kannattavuuden tehostamisessa. Menneet projektit antavat arvokasta tietoa siitä, missä kohdissa voidaan suunnitella paremmin ja minkälaisia virheitä voidaan välttää tulevaisuudessa. Ja todellisuudessa jälkilaskentaa ei kannata tehdä vasta projektin jälkeen, vaan mikset tekisi sitä joka päivä? Tiedän, että jälkilaskennan tekeminen on yleensä työlästä, mutta todellisuudessa sen ei tarvitse olla näin.

Haastavina aikoina on hyvä pitää mielessä, että oikeilla peliliikkeillä paremmat suhdanteet on mahdollista saavuttaa.

Yksi keino siihen on tarkastella yritystoiminnan kannattavuutta normaalia yksityiskohtaisemmin. Rakennusalaa tuntevan ohjelmistokumppanin avulla rakennusliiketoiminnan sekä projektien suunnittelu, hallinta, seuranta ja niiden kannattavuuden jatkuva kehittäminen on helpompaa. Oikean kumppanin avulla turvaat yrityksesi jatkuvuuden myös taantuman aikana.

Mistä tunnistaa nykyaikaisen toiminnanohjausjärjestelmän?

Maksuttomasta oppaasta löydät 6 kriteeriä, jotka nykyaikainen ERP-ratkaisu täyttää.