Valitse kieli
21.3.2023
"Kyllähän seuranta on nyt entiseen nähden ihan eri tasolla. Enää ei tarvitse edes odottaa projektin valmistumista tietääkseen, kuinka se on sujunut, kun Adminetin avulla näemme työmaan toteumaa jo ennakolta."
"Suuri ero on siinä, että nyt tiedämme koko ajan tarkasti missä mennään. Kun Adminetin kaltaista järjestelmää käytetään oikein, pystytään arkea sujuvoittamaan huomattavasti ja säästämään aikaa kaikenlaisesta ylimääräisestä."
"Adminet on auttanut meitä pitämään hommat hallinnassa ja toiminnan vahvasti kasvun raiteella. Kun kasvuakin on tullut ohjelmiston hankkimisen jälkeen, niin jokainen voi vaan kuvitella, kuinka paljon enemmän olisi ollut toimistotyötä."
1.3.2023
"Adminetin kautta hoituu oikeastaan koko paketti. Merkataan tarvikkeet, laskutetaan ja hoidetaan myös tuntikirjanpito. Ei tarvitse mitään erillisiä lappuja tai järjestelmiä."
1.2.2023
"Adminetin kautta seurattavuus ja työajanseuranta on ihan oma lukunsa. Talousluvut ovat helpottaneet omaa kokonaiskuvaa yrityksen tilanteesta. Pysyy niin sanotusti paremmin kartalla."
17.1.2023
"Adminetissä on parasta se kokonaisvaltaisuus. Meillä on kaikki yhden ohjelmiston takana, mikä on aivan loistava asia."
23.12.2022
"Eihän sitä aiemmin ehkä niin hoksannut – sitähän vain teki. Mutta nyt jälkeenpäin on todella huomannut, kuinka suuren helpotuksen tämä muutos on toimintaamme tuonut."
22.12.2022
"Adminetin puoleen sai lopulta kääntymään monipuolinen projektinseuranta ja raportointi. Tiettyjä toimintoja oli Adminetissä kehitetty paremmin, kuten automaattiset verottajailmoitukset ja helppo välilaskutus."
20.12.2022
"Pystymme seuraamaan aiempaa selkeämmin yrityksen talouteen liittyviä asioita. Kun tiedot ovat aina ajan tasalla, on erittäin helppo seurata missä mennään tuloksen kannalta, tarkistaa miltä tase näyttää tai vilkaista tilien tilannetta."