Valitse kieli
18.5.2017
"Työmäärä on pienentynyt huomattavasti, joten nyt ehtii ihan toisella tavalla olla haalarihommissa ja viettää myös vapaa-aikaa. Papereista on nyt rapia vuoden päivät saatu olla erossa."
"Adminetillä saimme tuntilaput, laskut ja muut sähköiseen muotoon yhteen ohjelmaan. Adminet on tuonut ihan selkeästi enemmän aikaa muuhun kuin rutiinien tekemiseen."
"Päädyimme Adminettiin, koska siinä oli oikeastaan ylivertaiset ominaisuudet suhteessa muihin ja kaikki samassa paketissa siten, ettei tarvitse siirtää mitään tietoja paikasta toiseen."
"Adminetillä pysyy kokonaisuus huomattavasti paremmin hanskassa ja pystyy ohjaamaan toimintaa fiksummin. Pystyn pitämään langat käsissä sillä tavalla, että tiedän koko ajan yrityksen tilanteen."
28.2.2017
"Hankkeiden toteuman seuraamiseen käytän data-analysaattoria, koska on tärkeää päästä fiksusti porautumaan eri litteroille. Se on oikeastaan tärkein yksittäinen työkalu."
27.2.2017
"Turha paperinpyörittely ja moninkertainen kirjaaminen on poistunut. Kun ajattelee omaa viikkorutiinia, niin jos aiemmin tein töitä seitsemänä päivänä viikossa, nyt teen vain viitenä."
"Päivittäisessä arjessa Adminet on säästänyt toimistotyön vaivoja ja työtunteja tosi paljon, ainakin puolikkaan henkilön työtuntien verran vuodessa."
28.11.2016
"Vanhalla toimintatavalla meillä varmaan olisi tällä hetkellä vähintään neljä henkilöä toimiston puolella ja siihen tilitoimisto päälle."
"Tärkeintä oli se, että Adminetissä homma pyörii kokonaisuudessaan yhdessä systeemissä. Järkevämpi kokonaisuuden hallinta helpotti meidän toimintaamme."