Valitse kieli
9.5.2014
"Adminet on yksi täydellinen ohjelmapaketti, jossa kertakirjautumisella pääsee tekemään kaiken. Nyt en työskentele viikonloppuisin ja työpäivät ovat normaalin pituisia."
7.5.2014
"Mahdollisimman vähän pyritään olemaan toimistolla ja Adminetillä se on muuttunut valtavasti. Adminetillä olemme säästäneet aikaa toimiston töistä useita tunteja viikossa."
4.5.2014
"Adminet vaikutti edullisemmalta kuin kaksi erillistä ohjelmaa ja kirjanpitokulut, ja on myös ollut sitä. Kokonaisuutena järjestelmä ja palvelu ovat toimineet paremmin."
20.2.2014
"Kentältä voidaan syöttää tiedot ja kuitata lasku, jolloin se saadaan lähetettyä saman tien. Odotin paljon ja paljon on tullutkin."
17.2.2014
"Adminetissä hinnastot pysyvät aina ajan tasalla. Jos tilataan vaikka 30 vähän erikoisempaa valaisinta, ero voi olla jo tuhansia euroja yhdessä tilauksessa."
11.12.2013
"Nyt pystyy yksi heppu helpostikin tekemään toimiston puolen hommat oman toimen ohessa. Aikaisemmin toimistotöihin meni 4-5 tuntia päivässä."
8.12.2013
"Adminet on ollut yksi edellytys sille, että kasvumme on ylipäätään ollut mahdollista. Olen huomattavasti paremmin perillä siitä, mitä on tulossa ja menossa ja tieto on koko ajan reaaliaikainen."
"Pystymme oikeasti näkemään tilanteen ja suunnittelemaan työt siten, että luppotunnit minimoidaan. Niiden merkitys on valtavan iso."
"Nyt hoidamme toimistohommat alle puolessa tunnissa. Tulemme aamulla seitsemältä toimistolle ja puoli kahdeksan aikaan olemme jo työmaalla. Meille tärkein on helppo ja nopea laskutussysteemi."