Palvelumme kehittyvät – esittelyssä asiakaskoordinointi

Uudistetun strategiakauden yksi tärkeimmistä pääpainoista on kehittää asiakaspalveluamme Admicomin laajalle asiakasjoukolle.

Valittujen toimenpiteiden ja kehityshankkeiden kautta uudistamme ja parannamme ensin sisäisiä prosessejamme, resurssejamme sekä palvelunhallinnan työkaluja ja menetelmiä. Moni kehityshankkeemme on saanut tuulta alleen ja työ etenee taustalla kovaa vauhtia.

Haluamme esitellä teille uuden asiakaskoordinaattori-yksikkömme, jonka avulla voimme palvella asiakkaitamme sujuvammin ja nopeammin.

Asiakaskoordinointi ja uusi palvelukanava

Asiakaskoordinaattorimme tuovat asiakkaillemme täysin uuden palvelukanavan muiden kuin sovellustukeen liittyvien asioiden hoitamiseen, edistämiseen ja selvittämiseen. Tiimin tehtävien pääosassa on proaktiivinen yhteydenpito asiakkaisiin. Jatkossa tulemme myös järjestämään asiakkaillemme erilaisia asiakastapahtumia ja seminaareja.

Asiakaskoordinaattoreiden vastuulla ovat

  • asiakasviestintä ja asiakaspalvelu
  • asiakkailta tulleiden ja sisäisesti välitettyjen yhteydenottopyyntöjen käsittely sekä koordinointi talon sisällä
  • asiakaspalautteiden käsittely ja koordinointi, reklamaatiot
  • sopimuspäivitykset
  • asiakkaiden tarpeiden kartoitus ja palvelu

Näissä asioissa asiakaskoordinaattorimme tavoittaa osoitteesta sopimukset@admicom.fi.

Teitä palvelee mahtava tiimi!

Iloiseen asiakaskoordinaattoreiden tiimiin kuuluvat Jasmin Lahtinen, Jenna Rytkönen sekä Marja Lehtinen. Tutustu asiakaskoordinaattoreihimme työntekijävideon kautta:

”Hyvät fiilikset työssä tulee siitä, kun pystyy oikeasti auttamaan asiakasta ja sen ongelman saa ratkaistua ja sitten tietenkin tiimikaverit. ”

– Jasmin Lahtinen, Asiakaskoordinaattori